Kuulen aina silloin tällöin tietyn lauseen, joka nostaa minulta hiukset pystyyn ja suorastaan kärventää sieluani. Lauseita on oikeastaan monta, tarkoitus kaikissa sama; ei ole aikaa tai halua lepoon.

Tunnistat varmaan näitä:  “Kuolema kuittaa univelat.”, “Haudassa on aikaa levätä”, “Nukutaan sitten, kun on kaksi metriä maata päällä” jne. Taisi olla Benjamin Franklin, jonka tokaisuun “there will be sleeping enough in the grave”,  nämä sanonnat perustuvat. Eikä vain tyhjänpäiväiset sanonnat, vaan myös käytös; Uneen käytetty aika koetaan usein tuottamattomaksi ajaksi ja ajatellaan että sitä voi siirtää tai lyhentää mielin määrin. Niinpä keskimääräinen nukkumisaika on vähentynyt jopa tunnilla viimeisen sadan vuoden aikana.

Suomessa ei varsinaisia virallisia unisuosituksia ole, mutta alta löydät  USA:n unitutkimukseen keskittyneen säätiön vuonna 2015 julkaiseman  unisuosituksen, jossa uniaika määrittyy iän mukaan seuraavasti:

0 – 3 kk, 14 – 17 tuntia

4 – 11 kk, 12 -15 tuntia

1 – 2 vuotta, 11 – 14 tuntia

3 – 5 vuotta, 10 – 13 tuntia

6 – 13 vuotta, 9 – 11 tuntia

14 – 17 vuotta, 8 – 10 tuntia

18 – 25 vuotta, 7 – 9 tuntia

26 – 64 vuotta, 7 – 9 tuntia

65 – vuotta, 7 – 8 tuntia

(http://www.sleephealthjournal.org/article/S2352-7218(16)30130-9/pdf)

Tuota taulukkoa katsoen, mieti hetki nukutko itse tai nukkuvatko läheisesi tarpeeksi? Lyhentävätkö työelämän vaateet, some, harrastukset tai perhetilanne uniasi? Arvostatko untasi?

Vastauksia miettiessäsi, mieti myös seuraavaa faktaa: Unen tärkeä  tehtävä on tyhjentää aivoista valveen aikana kertynyt kuona ja jäte. Samoin nukkuessamme elämän ylläpitomme tarkistaa,  että hormonitasapainomme, proteiinimme ja entsyymimme ovat oikealla tolalla. Ei ihan vähäpätöisiä hommia, vai mitä…  

Jos riittävää unta ja palautumista estävät uniongelmat, selvitä niiden syyt ja hoida ne.  Tunnista omia nukkumista tukevia ja estäviä asioita, kunnioita untasi ja hoida uniaika kuntoon. Niin talletat terveyttä ja kestoa elinpäiviisi. Jos tarvitset tukea ja apua unen ja palautumisen asioissa, ota yhteyttä. Uni on tärkeysjärjeyksessä ykkönen – meillä ja sitä kautta myös asiakkaillamme!

Uni vahvistaa terveyttä

 

Kauniita unia viikonloppuun!