Ohjaustyössäni saan usein ohjata ihmisiä hallitsemaan stressiään paremmin. Yksi hyvä stressin hallintakeino on liikunta. Liikunta tasaa stressin haittavaikutuksia. Pitkäaikainen stressihän nostaa verenpainetta, huonontaa kolesteroliarvoja, aiheuttaa lihasjumeja ja toiminnallisia vatsavaivoja sekä sydämentykytystä. Myös unen määrä ja laatu huononevat. Oikein valittu ja ajoitettu liikunta purkaa näitä haittavaikutuksia ja sitä kautta vaikuttaa vireystilaan.

Oikea ajoitus

Oman vuorokausirytmin mukainen liikkuminen parantaa liikkumisen tuloksia ja helpottaa ylläpitämään hyvää vireystilaa. Aamuihmiselle sopii hyvin iltalenkit ja suurimmat ponnistelut olisi hyvä hoitaa ennen iltaa eli noin ennen klo 18. Iltaihminen hyötyy eniten myöhäisen iltapäivän treeneistä ja treenaa myöhään illalla vain ‘rauhoittavia’ tai tasaavia lajeja. Ei siis enää klo 20 kovaa spinningiä tai muuta raskasta liikuntaa. Näin unen laatu säilyy  parhaimmillaan.

Jos työstressi on kova, on myös syytä miettiä ajoitusta niin, että se katkaisee työpäivän ja mahdollisesti illalla päässä pyörivät ajatukset. Eli suoraan töistä treenamaan ja/tai illalla ennen nukkumaan menoa kevyesti venyttelyä tai happihyppely raittiissa ilmassa.

Oikea laatu/teho

Oman stressin laatu on syytä tunnistaa. Tämä on joskus kinkkisempi kysymys kuin voisi luulla. Kaikki ihmiset kun eivät tunne tai tunnista stressiä samalla lailla. Tämä on kuitenkin oman blogikirjoituksen arvoinen aihe ja ehkä siitä sitten myöhemmin.

Kun stressi tai kiire on kova, on parempi harrastaa jotain sellaista lajia, joka on kevyempi tai sitten lämmitellä huolellisemmin kuin yleensä. Lievempään stressiin voi auttaa hyvin kovakin treeni. Tämä noin niin kuin nyrkkisääntönä. Joskus voi olla parempi lähteä koiran tai kaverin kanssa lenkille parantamaan maailmaa, kuin rehkiä hulluna salilla.

Miksi sitten ei pidä yhdistää kovaa stressiä ja kovaa liikuntaa? Yksinkertaisesti siitä syystä, että elimistö helposti ylikuormittuu tässä tilanteessa. Monessa väsymystilanteessa on kyse juuri siitä, että mennään täysillä jokaisella elämän osa-alueella eikä muisteta levätä.

Muista siis ajoittaa treenit ja valita treenin teho sen mukaan mistä on sinulle eniten hyötyä kokonaisuuden kannalta.

Kommentoi alle:

Miten sinä hallitset stressiäsi?

Miten sinun liikuntatottumuksesi tukevat stressin hallintaa?

Tsemppiä treeneihin!

 

Anu