Huikean seminaarin sivutuote
Olin kuuntelemassa Joe Dispenzaa muutaman päivän seminaarissa. Se oli oivalluttava kokemus, jonka antimia jaan jonain päivänä, kunhan asiat järjestyvät mielessäni kaaoksesta uuteen kuvioon. Nyt haluaisin jakaa vain pienen siellä kuulemani asian.
Joe Dispenza on neurotieteilijä, joka on tutkinut mm. meditaation vaikutuksia ihmisen aivoihin, kehon reagointia ajatusten tuottamiin hormoneihin, energian ja sen sisältämän tiedon virtaamista ja muutoksen aikaansaamista kohti terveempää elämää. Hän puhuu intohimoisesti siitä, miten voimme muuttaa oman ohjelmointimme niin, että tavoitamme tasapainoisen kehon, lisäämme luovuutta, elinvoimaa ja hyvinvointia. Hän on tehnyt tuhansia mittauksia aivojen muutoksista meditaation aikana ja nähnyt meditaation tuottamia ihmeitä ihmisten elämässä.
Mitä vaikutuksia sillä on, kun kännykkä kasvaa käteen?
Oma mielikuvituksemme on vielä suurempi kuin kännykän sisältämä maailma.
Seminaarin lopussa oli kysymyssessio, jossa joku kysyi Dispenzalta kännykän käytön vaikutuksista. Kysyjä oli huolissaan lasten kiinnittymisestä kännyköihin.
Dispenza jakoi tämän huolen, koska hänen mukaansa saamme dopamiiniruiskeet kehoomme kännykän ilmoittaessa mm. viesteistä tai pelijännityksestä. Dopamiinia erittyy jopa niin paljon, ettei kehomme ehdi sitä kaikkea hyödyntämään. (Dopamiini on yksi hyvänolon hormoneista.) Tämä saa aikaan sen, että kehomme kaipaa koko ajan isompia ja isompia annoksia dopamiinia, jotta tuntuisi huipulta. Siksi syntyy peliriippuvuus tai kännykkää pitää katsoa aika-ajoittain, vaikkei se mitään ilmoittaisikaan.
Dopamiinin tarve eli riippuvuus tarkoittaa käytännössä sitä, että henkilö alkaa kaipaamaan isompaa juttua, josta saa hyvän olon tunteen. Sitä voivat aikaansaada sitten erilaiset aineet, jotka vievät mielen huipputuntemuksiin. Pelottavaa, eikö vain?
Kipeä leikkaus antaa paremman yhteyden toisiin
Tuleeko pakottava tarve katsoa viestiä, jonku kuuli tulevan puhelimeen. Onko siihen myös vastattava heti?
Siispä vaatikaa lapsianne ottamaan kontaktia kavereihinsa kasvotusten, jotta yhteys syntyy heidän välilleen. Vaatikaa lasta liikkumaan, nauttimaan leikeistä, eikä vain pelaamaan ja katsomaan videoita. Elämä itsessään on suuri nautinto ja juuri sopivan kokoisen dopamiiniannoksen aikaansaaja. Kännykkä on hyvä leikata irti kädestä, johon se on kasvanut kiinni. Saattaisiko tämä koskea sinuakin, lukijani?
Yhteys toisiimme on elämän antama suurin lahja, jota voi vaalia. On huvittavaa katsoa kahviloissa nuorten pöytäseurueita, joissa jokainen tuijottaa kännykkäänsä. Oikeastaan se ei ole huvittavaa, se on pelottavaa. Eikä se ole edes nuorten juttu, vaan sitä näkee jo kaikenikäisten toimintana. Osaatko sinä jättää vastaamatta kännykkääsi, jos se soi tai tulee viesti silloin, kun olet seurassa muiden kanssa? Ei se niin helppoa ole ja siksi siihen onkin hyvä kiinnittää huomiota omia dopamiiniryöppyjä estäen. Ota kännyvapaita tapaamisia ihmisten kanssa ja pyydä perhettäsikin niin tekemään. Se parantaa yhteyttäsi lähimpiin ihmisiisi. Se parantaa elämää ja nostaa elämän laatua. Hanki luomudopamiinit, joista ei tule riippuvaisiksi. Tai vaikka tulisikin, siitä ei olisi haittaa.
Leena