Mitään kamalan erityistä ei tarvitse tapahtua. En vain saanut sitä viestiä, jota olin odottanut. Sain huonon annoksen ravintolassa. Joku soitti torvea, kun en heti hoksannut lähteä valoista liikkeelle.

Jostain pienestä se lähtee, päivä on pilalla. Kaikki harmittaa. Sitten taas jostain syystä tuo olo menee ohi.

Silloin kun elämä kolisee ympärillä

Joskus taas tapahtuu jotain aivan kamalaa. Silloin ei ehdi ajattelemaan, että päivä on pilalla. Kaikki tuntuu olevan sekaisin, lopussa, tunteet myrskyävät ja elämä pysähtyy johonkin kohtaan, aika seisahtuu. Millään pikkujutulla ei ole väliä.

Kriisit kuuluvat elämään

Jokainen kohtaa tämän hetken tai näitä hetkiä jossain vaiheessa elämäänsä. Silloin kohdalle osuu onnettomuus, läheisen kuolema, vakava sairaus, jonkun tai jonkin menettäminen.

Kun se tulee kohdalle

Nämä tapahtumat tulevat yleensä shokkina, antamatta ennakkoon ilmoitusta tulostaan. Ne saavat ihmisen shokkiin, koska sillä tavalla keho suojelee mieltä. Tulee pysähtyminen, jossa kipu ei vielä tunnu, mieli on hetken aikaa ilman tunteita ja pelottavia ajatuksia.

Tunteet ovat hetken lukossa, mutta ei niitä pidä kivettää jatkossa.

Sen jälkeen pienin palasin alkaa vastaanottaa tapahtumaa ja shokkia seuraa reaktiovaihe. Silloin alkaa pikkuhiljaa tuntemaan tunteita ja ottamaan vastaan ymmärrystä, mitä tapahtuma minulle tarkoittaa. Tunteet liikkuvat paniikista vihaan, syyllisyyteen ja pelkoon.

Nämä ovat haastavia aikoja kaikille, mutta ne vievät eteenpäin käsittelyvaiheeseen. Siinä mieli kääntyy enemmän sisäänpäin ja alkaa käsitellä tapahtumaa erilaisten tunteiden kautta. Menetys vaatii suruaikaa, pelko vaatii ymmärrystä ja usein tapahtuman käsittely vaatii yksinäisyyttä. Käsittelyvaiheessa huomaa olevansa hajamielinen, muisti ei toimi normaalilla terävyydellä ja usein huomaa olevansa poissaoleva.

Kun asia on käsitelty, seuraa uudelleenorientoitumisen vaihe. Nimensä mukaisesti mieli silloin alkaa hahmottaa tulevaisuutta ja kun siihen pääsee, alkaa kriisi olla ohi.

Kun se tuli Anulle kohdalle

Oli kaunis kevätpäivä. Anu lähti viemään vanhempaa lasta, Pippaa kerhoon. Hän pakkasi autoonsa noin vuoden vanhan Linan ja noin viisivuotiaan Pipan. Molemmat lastenistuimiin turvallisesti, niin kuin kaikki vastuuntuntoiset vanhemmat nykyään tekevät. Aikaa ei ollut runsain mitoin, niin kuin sitä ei ole koskaan ihmisillä, joilla on työ, eläimiä ja pieniä lapsia. Silti Anu ei ajanut ylinopeutta. Keväinen yö oli ollut kylmä ja auto joutui ennalta arvaamatta luisuun, pyörähti ympäri yllättäen ja törmäsi tierumpuun ja pysähtyi siihen voimalla. Elämä pysähtyi Anullakin siihen hetkeen. Pippa oli saanut kallovamman.

Se pysähdyttää ympäristönkin

Kun kuulimme uutisen Päivin kanssa, pysähtyi into ja halu tehdä työtä ja mennä eteenpäin meilläkin. Tuska ja huoli sekä Pipasta että Anusta pyöri mielessä.

Anun tapa käsitellä asiaa

Johtuu varmasti Anun persoonasta, mutta myös hänen kokemuksestaan valmentajana, että hän päätti heti reagoinnin jälkeen jakaa tietoa ja olla avoin omista tunteistaan sekä Pipan eteenpäinmenemisestä omilla sivuillaan Facebookissa. Sillä tavalla hän sai tukea julkisesti omien läheisten tuen lisäksi. Ja sillä tavalla hän ilmoitti myös julkisesti, ettei elämä aina hymyile.

Kaikki on nyt jo hyvin – jopa paremmin kuin ennen

Jo parin kuukauden toipumisen jälkeen Pippa voi hyvin, lähes normaalisti. Anu vielä hetkittäin palaa käsittelemään asiaa, mikä on täysin ok. Hänessä on tapahtunut ihan selvää muutosta, joka näkyy uudenlaisena rauhana ja kiitollisuutena. Olemme kaikki taas innostuneina työstämässä Virvotteen valmennuksia ja elämä on paremmin kuin kohdallaan. Tämä on koskettanut kaikkien meidän arvomaailmaa ja taas kerran saa miettimään kiitollisena elämän kauneutta ja anteliaisuutta haasteiden mäkisessä maastossa. Pienet asiat eivät enää saakaan elämää maistumaan paskalta.

Tasapaino on hyvä tavoitetila. Elämä on hyvä haastamaan jo saavutettua tasapainoakin.

Ainakaan muutamaan hetkeen. Niin kauan kuin muistissamme on tällainen suuri elämän ja kuoleman kohtaaminen.

Joskus jää jumiin

Joskus tapahtumat saavat aikaan niin voimakkaita tunteita, että ne pitävät otteessaan päästämättä ihmistä katsomaan tulevaisuuteen. Silloin on hyvä pyytää apua etenemiseen. Kriisi on nimensä mukaisesti uhka ja mahdollisuus. Kun elämä pyörähtää uuteen muotoon kriisin jälkeen, syntyy uudenlaisia mahdollisuuksia, joita ei aina omin voimin uskalla katsoa.

Avaa elämän lahjaa enemmän

Henkilökohtainen valmennus antaa toivoa tulevaisuuteen silloin kun oma katse pysyy menneisyydessä. Älä epäröi pyytää apua, jos elämä ei ala näyttämään valoa tulevaisuuteen. Älä epäröi pyytää apua silloinkaan, kun pienet asiat saavat elämän maistumaan paskalta. Valmennuksen avulla saa mahdollisuuden elää parempaa elämää.

Kirjoitamme elämään kuuluvista haasteista ja muutoksen tarpeista sekä keinoista blogeissamme ja kk-kirjeissämme. Ellet vielä ole Virvotteen kk-kirjelistallamme, voit liittyä siihen tästä. Ei maksa mitään muuta kuin vaivan.  Samalla pääset tutustumaan sivustoomme, jonka tarkoituksena on saada aikaan polku kohti tyydyttävämpää elämää. Ellet vielä ole aloittanut, vaikka olet halunnut, nyt saa aloittaa.