Tarvitsemme kasvua voidaksemme hyvin

Ihmisen suurimpiin tarpeisiin sen jälkeen, kun fyysiset tarpeet on tyydytetty, kuuluu kasvaminen, laajentuminen, uusien asioiden ymmärtäminen.

Mitä kasvu minulle tarkoittaa

Useimmiten tämä tarkoittaa jonkin asian oivaltamista omassa itsessäni. Maailma näyttää minulle sellaiselta kuin minä olen, ei sellaiselta, kuin se oikeasti on. Kun minussa jokin muuttuu, kasvan ja ymmärrykseni laajenee, koko maailma näyttää minulle taas erilaiselta. Vaikka oma kasvuni ja oivallukseni saattavat joskus tuntua kipeiltä katsoa ja ymmärtää, en mistään hinnasta jättäisi omaa kasvuani tekemättä. Kivunkin kanssa koko minun maailmani muuttuu paremmaksi, mielenkiintoisemmaksi ja mahdollisuuksien määrä moninkertaistuu.

Valmentajana toimin tukenasi kasvussasi – jos niin haluat

Silloin kun erokipu on kirpaissut ja sydämesi tuntuu särkyneeltä, voi kasvu olla ihan hullu ajatus. Kuitenkin juuri suurimmat elämänkolhut saavat aikaan isoimmat mahdollisuudet tulevaisuuteen. Ellet eron jälkeen ole vielä löytänyt keinoa jatkaa omaa kasvuasi, lähde kanssani liikkeelle ”Särkyneen sydämen korjaamo” -verkkokurssilla.

Yksin ei tarvitse pärjätä

Jos haluat mennä eteenpäin jonkin kriisin jälkeen, mutta vähän vielä jumittaa, pääset jatkamaan pidemmälle ”Jatka matkaasi ehjänä eteenpäin” -verkkokurssilla.

Henkilökohtainen valmennus toimii hyvänä ponnahduslautana ulos omista toimimattomista toimintamalleista ja ajattelun rakenteista. Välimatkamme ei ole esteenä sille, koska voimme pitää valmennussessioita myös puhelimella. Minuun voit ottaa yhteyttä sähköpostilla leena@leenakoivu.fi tai soittamalla 040 760 5112.

Kriisit ovat isoja kasvun paikkoja – vaikka ne ensin tarjoavat pimeyden

Oma kasvuni enemmän omaksi, aidoksi itsekseni on lähtenyt isommin liikkeelle erokokemuksesta. Olen siitä kiitollinen, koska olen päässyt käsittelemään omaa arvottomuuden tunnettani ja sen tuomia toimintamalleja kuin sipulia kuorien. Jos olisin jäänyt aikanaan parisuhteeseen, enkä lähtenyt tälle matkalle, syyttäisin varmaan exääni kaikesta, mitä itse en aikanaan kyennyt saamaan aikaan oman pahan oloni parantamisessa.

Ero tai jokin muu elämän kriisi voi olla ponnahduslauta parempaan elämään ja enemmän itseksi kasvamiseen. Jonkin verran vaivaa se vaatii, mutta palkinto on elämän suuruinen.

Minulle se toimi niin. Mitä sinulle on tapahtunut omassa elämän kriisissäsi? Mitä olet oppinut tai ymmärtänyt? Miten ehkä olet muuttanut toimintaasi tai haluaisit muuttaa sitä, ympäristöäsi tai maailmaasi?

Sinä tiedät itsekin

Ja tottakai pääset eteenpäin omalla avulla, kunhan olet utelias ja uskallat esittää itsellesi kysymyksiä niissäkin kohdissa, jolloin ajattelet tekeväsi oikeita valintoja. Silloin kun pimeys tuntuu synkimmältä, valo on jo taivaanrannassa. Tutki, vievätkö valintasi valoa kohden.

Tässä on vinkiksi sinulle hyviä kysymyksiä: Miksi valitsen näin? Miltä tuntuisi, jos tekisin toisenlaisia valintoja? Voisinko ajatella toisella tavalla? Miten silloin ajattelisin, millaisen tunteen se herättäisi ja miten se tunne ohjaisi minua toiminnassani?

Anna valosi loistaa maailmalle! Jotta valo tulee näkyväksi, siihen tarvitaan tietty määrä pimeyttä.

Hyvää ja levollista joulunaikaa,

Leena

PS. Pohjois-Haagassa alkaa Suomalainen eroseminaari 14.1.2020 tiistaisin. Lisää siitä voit lukea tästä.