Olen ollut nainen, joka töissä odottaa lomaa, lomalla pelkää loman loppumista ja arki sanana on tuonut mieleen kiireen, paineen ja väsymyksen. Tunsin, ettei kaikki ole kunnossa, mutta en ihan varmasti tiennyt missä vika piilee. Tykkäsin työstäni, haasteista ja olin pääpiirteittäin onnellinen. Nyt voin todeta, etten silti osannut nauttia arjesta, vaikka sitä eletään suurin osa elämästä. Nyt osaan enemmän!

Mikä siis muuttui? Omalta osaltani voin todeta, että opin unen arvon ja tasapainon tärkeyden elämässä. Se sai aikaan aika montakin muutosta, jotka ovat lopulta johtaneet siihen, että pidän arjestani, enkä kaihoa lomaa kuten ennen. Ilman muuta nautin yhä lomafiiliksestä, joutilaista päivistä ja reissuista ilman työajatuksia, mutta yksi ajatus on näissäkin aina mukana ja se on RYTMI. Touhun, levon ja palautumisen rytmi. Kutsun sitä nimellä arjen rytmi, koska arjesta se elämä noin 80 % koostuu.

Miten sinä koet arjen rytmin? Muuttuiko rytmisi tai perheesi rytmi kesällä ja nyt on niin sanotusti paluu arkeen käsillä? Kerro omista kokemuksistasi, sillä jakaen omat hyvät käytäntösi voivat auttaa jotakin toista, tai toisaalta joku voi saada vertaistukea sinun tavastasi toimia.

 

Haluaisitko arjen rytmin olevan vireyttäsi ja perheesi vireyttä tukeva? Jaan tässä nyt omia oivalluksiani, jotka ovat minut saaneet rakastamaan arjen rytmiä:

  1. Nukun LÄHES joka yö tarpeeksi. Ja se tarkoittaa minulla sitä, että pysyn vuoteessa noin 9-10 tuntia, josta unessa olen vähintään 8 tuntia. Tätä varten tiedostan, mihin aikaan minun tulee aamulla herätä ja menen sitä mukaa nukkumaan. Oma rytmini on keskivertotyyppiä, joten pystyn noin pari tuntia joustamaan suuntaan tai toiseen heräämisessä ja nukkumaanmenossa.  Eli jos tiedän, että aamu kahdeksalta pitää herätä, menen vuoteeseen viimeistään noin puoli yksitoista illalla. Jos taas aamu kuudelta jo pitää nousta, niin silloin menen vuoteeseen jo yhdeksän kieppeillä.
  2. Yöt, joilloin uni jää ALLE 8 tuntia, tiedostan seuraavan päivän toimissa ja seuraavissa uniajan pituuksissa. Korjaan tilanteen mahdollisimman pian, eli nukun univelat pois ja huomioin, ettei vireystasoni vastaa normitilaani. Tiedän unohtelevani, olevani ärtyneempi ja huomiokykyni  olevan normaalia alhaisempi. Olen armollinen tästä itselleni.
  3. JA TÄMÄ ON SE TÄRKEIN ASIA: En muuta rytmiäni työn ja loman mukaan, vaan pysyn omassa hyvässä rytmissäni (siinä, joka on minulle luontainen JA sopii työ- tai opiskeluaikatauluuni). Silloin loma-aikaa ei tarvitse käyttää yhtään sen enempää nukkumiseen, kun arjen rytmi pysyy koossa.

No niin, tiedän, että nyt alkoi ärsyttää. Entä jos on lapsia, huollettavia, vuorotyötä tai unihäiriö, entä sitten, miten siihen sovitetaan omaa rytmiä ja riittävää unta?? Ensinnäkin on selvitettävä, mitkä näistä asioista ovat täysin pysyviä, niin ettei niitä voi millään muuttaa ja sopeuduttava. Sitten on sovittava perheen kesken säännöistä, jotka tukevat kenekin unta. Kolmanneksi ja hyvin tärkeäksi koen sen, että on hoidettava  unihäiriö niin hyvälle tolalle kuin on mahdollista. Siihen on nykypäivänä keinoja!

Väsymyksen hallinnan ja vireyden puolesta, jopa hieman “saarnaten”

Päivi

Ja jos unen ja rytmin asiat kiinnostavat enemmänkin, tarkista unesi ja palautumisesi kuntoon esimerkiksi “evergreen” verkkokurssimme avulla! Sieltä löydät tietoa, harjoitusta ja  pohdittavaa unen ja unien maailmasta ilman aikataulupaineita. Verkkovalmennukseen osallistut aina sinulle sopivalla aikaa. Ostettuasi kurssin, avautuu kerran viikossa aina uusi moduuli ja kun kaikki kuusi moduulia ovat avoinna, voit tutkia niitä rauhassa vähintään vuoden ajan ja tarvittaessa pidempäänkin.

Samoin elokuun kuukausikirjeessämme  (4.8.) julistetaan unikuuta – jollet ole jo tilaaja, tilaa uutiskirjeemme linkistä.